Näitä macaroneja tehdessä käytin mattoa, jonka huonaa siitä, että "jalka" ei ole kunnolla kohonnut. |
Aineet
1,75dl mantelijauhetta
2,5dl tomusokeria
2 isoa munanvalkuaista (huoneenlämpöisiä)
0,5dl hienosokeria
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
keltaista elintarvikeväriä
Täyte
125g mascarponejuustoa
tomusokeria
puolikkaan sitruunankuori raastettuna
lemon curdia
Tee näin
Sekoita mantelijauhe ja tomusokeri hyvin keskenään, siivilöi
seos kulhoon. Vuoraa kaksi peltiä leivinpaperilla.
Pane munanvalkuaiset kulhoon ja vaahdota kovaksi. Lisää
sokeri mukaan kolmessa osassa, koko ajan monitoimikoneella vatkaten, että saat
kiiltävää marenkia. Lisää sitruunankuori ja elintarvikeväriä niin, että marengista
tulee keltaista.
Kääntele nuolijalla manteli-tomusokeriseos kolmessa osassa
marengin sekaan. Kun kaikki aineet ovat sekoittuneet hyvin, jatka seoksen
kääntelyä, kunnes saat kiiltävää ja nauhamaista taikinaa.
Kaada taikina pursotinpussiin, jossa on 1cm:n pyöreä terä.
Pursota leivinpaperille 32 pientä pyöreää nokaretta. Kopauta peltejä napakasti
pöytään, jotta ilmakuplat rikkoutuisivat. Anna seistä huoneenlämmössä 30
minuuttia. Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen. (Kiertoilma 140 astetta)
Paista uunissa 10-15 minuuttia ja anna jäähtyä 10 minuuttia.
Irrota sitten varovasti leivinpaperista ja anna jäähtyä kunnolla.
Tee mascarponejuustosta pehmeä haarukalla ja lisää hieman
tomusokeria makeutta antamaan, lisää myös sitruunan kuori. Levitä mascarponea toiselle pikkuleivälle ja
lemon curdia toiselle, paina pikkuleipä toisen päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti